Tässä Beef Jerky -pussi saa ansionsa mukaan. |
Howdy partner ja niin edelleen. Tällä kertaa päästään käsiksi erääseen ämeriikän "herkkuun", eli kuivalihaan, eli beef jerkyyn, eli haistakaa-vittu-eihän-tätä-voi-syödä -makupaloihin.
Kävin kaverille mennessäni kaupassa, ja ajattelin että voisin iltapalaksi ostamani leivän ja pähkinöiden lisäksi ostaa vähän jotain LIHAAAAA! ...krhm... ja huomasin Valintatalon hyllyssä kuivalihapussin, jollaista olen miettinyt ostavani jo pitkään, mutta en ole uskaltanut + nämä mokomat maksavat hunajaa sekä mansikoita. Kyllä, molempia.
Kun luulin aloittavani ihanan naposteluherkuttelun, totuus iski makunystyröihin, ja järkytys oli suuri...Ei todellakaan maistunut tuntemaltani makeanswiitiltä, eikä vieno tulisuuskaan pelastanut tilannetta. Kuivaliha maistui lähinnä siltä, kuin olisi pureskellut jotain etikassa vuosia lillunutta esinahkaa, johon on ripoteltu chiliä ja aspartaamia, ja jollain on ollut hyvänä ideana pussittaa ja markkinoida tätä paskaa.
Maistuis varmaan sullekin |
Pahinta koko tilanteessa oli se, että jos halusi tämän kamaluuden kurkustaan alas, sitä joutui jauhamaan suussaan pidempään kuin hubbabubbaa, mikä on mielestäni melko huono yhtälö, ottaen huomioon että maku muistutti lähinnä vanhainkodin pesuun meneviä lakanoita. Tiedän ihmisiä joille haluaisin vaikka mitä pahaa, mutta en kuitenkaan ole niin julma että heille syöttäisin tätä kamaluutta.
Lopulta saatuani nielaistua tuon nyt jo limaisen köntin, joka tuntui koostumukseltaan niiltä jänteen/läskinpaloilta joita löytyy mm. pihveistä, en tuntenut oloani sellaiseksi, että olisin syönyt edes mitään, mutta jostain KUMMAN syystä jäi paskanmaku suuhun.
Oli kyllä niin pieni annos, ja en lisääkään halunnut mielelläni syödä, joten mennääs suoraan loppukaneettiin.
Loppukaneetti:
+ Luulin että oli hyvää
- Kaikki muu
Maku 0/5
Koostumus: Etikkaan säilötty esinahka (jokainen tehköön omat päätöksensä)
Hintalaatusuhde: -9000/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti