tiistai 19. helmikuuta 2013

Banaani



 

Päästessäni töistä ja kävellessäni vatsa kovana kotiin, ei ensimmäiseksi tulisi mieleen vetää banaania poskeen, koska tulen istumaan posliiniastialla turhaan seuraavaan jouluun saakka. Mutta eihän tästä asunnon irvikuvasta mitään muutakaan löytynyt, joten saanen esitellä: Banaani.

Blogikollegani Tiinan ehdotuksesta, aion testata jopa KAKSI (2) näitä viidakon omia pirteän värisiä falloksia, jotka epähuomiossa olin ostanut. Kiitos vaan Tiina.

Ensimmäinen bansku avautui kahvapäästä, ja ihan kivasti avautuikin, kunnes päätti katketa ja jättää säälittävän nysän kuorensa suojaan, odottamaan kohtaloaan. Tämä vastoinkäyminen ei yhtään parantanut sen hetkistä vihaani tätä eksoottista porkkanaa kohtaan. Mussutin kuitenkin ravinnon parempiin suihin, ja pakko sanoa, että koostumus oli pöydällä hellan läheisyydessä kypsynyt juuri sopivan pehmeäksi, jolloin leukalihasten käyttöä ei joutunut liioittelemaan. Pisteet siitä. Muuten kyllä vitutti.

Jumalauta ei helvetti.

Päästiin siis toisen banaanin pariin, ja se avattiin sieltä...mikä onkaan...banaanin nännipäästä, joka osoittautui heti huonoksi ideaksi, sillä banaani turautti sisäiset tahmansa sormilleni, ja silmiäni kohtasti kamala näky...

...
Kuka nämä ällöttävät napanöyhtänysäkkeet on banaaneihin asentanut?! Niistä ei ole ihmiskunnalle muuta kuin haittaa ja harmia. Oksennus kurkussa näpersin sormillani tuon helvetillisen pökäleen pois banaanistani, otin haukun banaanista, ja päätin että samaa pehmeää mössöä se on, ja minulla meni maku banaaneihin.

Never again.

Jos joku tulee ulisemaan afrikan lapsista, niin heillähän näitä kuorikikkareita on palmut väärällään siellä, joten turha ruveta kaivamaan minusta mitään pehmeää ja välittävää puolta esiin tässä tilanteessa. Mutta mennääs arvioinnin pariin.

Loppukaneetti:
+ Pehmeys
+ Ei se paskallekkaan maistu
- Kakka kovettuu
- Avaussysteemi on edelleen beta-vaiheessa
- Se möhkäle siellä nännipäässä
- Tahmat sormissa
 

Maku 3/5
Koostumus 4/5
Hintalaatusuhde -1/5
(Halpaa se on, mutta roskiinhan nämä tässä mielentilassa menee)

1 kommentti:

  1. Aamun piristys!!! :D
    Banaani on apinoiden ruokaa ja ällöttävää.
    Olin syömättä sitä varmaan 5 vuotta, mutta nyt oon jostain vitun kummasta syystä saanu päähäni opetella syömään sitä. Yksinään ei mee alas mutta puolikas menee just ja just myslin seassa. Kokonainen menee smoothiessa, kun sinne laittaa paljon kaikkee muutakin ... Ei musta apinaa tuu.

    VastaaPoista