keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Nuudelit



No heipähei taas! Nyt kun olen selvinnyt viikonlopun flunssamaratoonista (ja eilisestä banaanipainajaisesta), niin vihdoin pääsen käymään treeneissä rikkomassa itseni. Kuten kaikki tiedämme, ennen liikuntasuoritteita pitäisi tankata tarpeeksi energiaa, ettei väsy ja venäytä lonkkaa tai revi pelihousuja. Itse ajattelin että olisin tehnyt vähän naudan sisäfilettä ja kasviksia, joita olisin voinut syödä treenin jälkeen enemmän, mutta filemokoma oli tuudittautunut homepeiton syleilyyn. Ei siinä, eihän se pötkäle maksanut kuin 10 euroa. Ei tunnu missään.

Aurinkolaseja vaativa, naamaltani heijastava ketutus kasvoillani, avasin kaapin joka on täynnä jos minkälaista kuivamuonaa, hernekeittoa ja ananaspurkkia, mutta silmiini osuu laiskan, sekä köyhän jantterin ystävä; Nuudeli. Tarkemmin ottaen kananmakuinen nuudeli. Tämä ravintoarvoltaan rikas kuin etiopialainen lapsi, ja ulkonäöltään lähinnä kihomatoyhdyskuntaa muistuttava muona oli kuitenkin parempi kuin ei mitään. Kaivetaan siis kattila esille ja hellitään hella kuumaksi.

Kokkaustaidot koetuksella


Veden keittäminen sujuu meikäläiseltä kyllä edelleen kuin tanssi, ja kun kuuluu hieman porinaa ja pörinää kannen alta, eli toisinsanoen kun vesi kiehuu, niin tökätään nuo matoläpyskät sinne uiskentelemaan. Sitten tökitään vähän haarukalla ettei tässä prosessissa mene koko iltaa, ja kun nuudelssonit ovat löysiä ja näyttävät siltä etteivät enää rouskuisi hampaissa, niin kaivetaan maustepussit esille. Kyseessä on ilmeisesti jotain jauhettua kanaa, koska daa, täähän on kananmakuinen nuudeli? No jotain esanssia kuitenkin. Sitten lisätään se outo mauste tai mikälie, jonka tarkoitusta en ole ikinä selvittänyt...

Yum yum...
Tuo töhnäke ensinnäkin näyttää joltain siemennesteeltä, ja näissä on vielä jotain kanelia tai muuta ruskeaa töhnää seassa. Oi, miten tämä nostaakaan tulevan makunautinnon arvoa suuresti.
Kun olen saanut rutistettua tahnat nuudelien sekaan, ja kun kattila näyttää lähinnä vesikauhuiselta vaahtosuulta, niin voidaan hella pistää pois päältä ärräpäitä huudellen, kun vedet on pitkin hellaa, ja sormetkin ihan kosteat kaikesta höyrystä.

Nyt sitten sekoitellaan vielä hetki nuudeleita että kaikki mausteet ja yumyumjizzit ovat hyvin sekoittuneet, ja sitten kaadetaan koko roska siivilän läpi, ja itse nuudelit siivilästä lautaselle, näin.

Tämän mokoman blogin takia pitää tiskata, koska ei kehdannut käyttää kertakäyttölautasia. Enskerralla en kyllä pröystäile.

Nyt päästään siis itse syömisen pariin! Eihän näistä mokomista kikkaralieroista paljoa ole sanottavaa, sillä soijakastikekin loppui, eikä makua jäänyt juuri ollenkaan. Se kuuluisa kananmakukaan ei pahemmin maistu. Ainoastaan sen em. tahnan koostumuksen mietintä antaa pahan maun suuhun.
Nuudeleiden syöminen on aikalailla kuin mussuttaisi pitkulaisia ohuita matoja, jotka syövät vain jauhoja. Vatsa tulee täyteen, mutta ei tätä voisi makuelämykseksi sanoa. Nuudelit jäivät jopa vähän kuivahkoiksi, kun idioottina menin kaatamaan lähes kaiken nesteen kattilasta pois, enkä lautaselle vähääkään.
Kaikella rakkaudella tätä rakasta muonaa kohtaan, joka luultavasti pelasti minut opiskeluvuosinani nälkäkuolemalta, ei tämä oikeasti maistu edes tällaisessa pahimmassa nälänhädässä. Sanotte varmaan että tein nuudelit päin helvettiä, tai että nuudeleiden kanssa pitäisi olla jotain muuta. No minä sanon että vitut. Nuudelit on nuudeleita, ja niihin ei tuhlata mitään arvokkaita ja ravintorikkaita ruoka-aineita.

Loppukaneetti:
+ Nopeasti valmistuva jos ei sählää
+ Nälkä lähtee
- Vaatii kuumentamista (banaani ei vaatinut tätä, olisi pitänyt plussata)
- Muistuttaa kihomatoja
- Siemenneste
- Soijakastike loppui
- Ko. nuudeleiden nimi on valheellista mainontaa.
Maku 1/5
Koostumus/ulkonäkö 1/5
Hintalaatusuhde 6/5 (Tämä arvio pätee vain, jos maailmanloppu on käsillä)


3 kommenttia:

  1. Laita mausteet heti veteen kun alat keittelemään niin tarttuu se upea maku paremmin!

    VastaaPoista
  2. Tuo "siemenneste" mauste on muistaakseni jotai valkosipuliöljyä?!?! näin on ainakin minulle kerrottu.

    VastaaPoista
  3. Eiks se ollukkaan kookosöljyä?

    VastaaPoista